RSV
Mikä on RSV?
RSV on lyhenne sanoista respiratory syncytial virus.
Virus kuuluu paramyksoviruksiin, pneumovirusten ryhmään. Viruksesta tunnetaan kaksi erilaista alatyyppiä, A ja B. Alatyypit jakautuvat edelleen geneettisiin ryhmiin.
RSV aiheuttaa infektioita yleensä talvikuukausina. RSV hakeutuu erityisesti hengitysteiden pintakerrokseen.
Miten RSV tarttuu?
RSV leviää pisaratartuntana hyvin tehokkaasti esimerkiksi aivastusten kautta ja epäsuorasti käsien tai nenäliinojen välityksellä.
Sairastunut henkilö erittää virusta noin viikon ajan sairauden alusta lähtien. Taudin itämisaika on noin 4–5 päivää.
RSV -tartunnan voi saada useita kertoja. Ensimmäinen tartunta aiheuttaa voimakkaimman taudinkuvan, minkä jälkeen oirekuva on lievempi.
Miten RSV:ta ehkäistään?
RSV-tartuntoja ehkäistään samalla tavalla kuin muitakin hengitystieinfektioita.
Miten hengitystieinfektioita ehkäistään?
Lisäksi nuhaisten ja kurkkukipuisten henkilöiden on hyvä välttää vierailuja perheissä, joissa on pieniä vauvoja.
RSV:n aiheuttamia hengitystieinfektioita voidaan estää myös immunisaatiolla eli joko rokottamalla riskissä oleva aikuinen hänen itsensä suojaamiseksi tai rokottamalla äiti vastasyntyneen suojaamiseksi tai antamalla pikkulapselle spesifistä vasta-ainetta.
Euroopan lääkeviranomainen EMA on antanut myyntiluvan kolmelle RSV-rokotteelle ja kahdelle monoklonaaliselle RSV-vasta-aineelle.
RSV-rokotteet
RSV-rokotteita on saatavilla yksityisestä terveydenhuollosta ja apteekeista. Valmisteesta riippuen niitä voidaan käyttää raskaana oleville ja 18 vuotta täyttäneille tai 50 vuotta täyttäneille henkilöille. Raskaana olevan rokotus antaa suojaa syntyvälle lapselle. Tarkat valmistekohtaiset käyttöindikaatiot ja vasta-aiheet on hyvä tarkistaa tuoteselosteesta.
Rokotteen ostamiseen apteekista tarvitaan lääkärin resepti. RSV-rokotteet eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, eikä THL ole antanut suositusta niiden käytöstä. THL on käynnistämässä RSV-rokotteiden ja vasta-aineiden arviointiprosessia.
Vasta-aine nirsevimabi
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko suosittaa, että hengitystieinfektioiden kaudella 2025–2026 tietyille ryhmille imeväisiä annetaan pitkäkestoista nirsevimabi-vasta-ainetta, joka ehkäisee RSV:n aiheuttamia alempien hengitysteiden infektioita.
Nirsevimabi-hoidon kohderyhmään kuuluvat ensisijaisesti alle yksivuotiaat riskiryhmiin kuuluvat,
- jotka ovat syntyneet ennen raskausviikkoa 29
- joilla on korjausta vaativa sydänsairaus
- joilla on vaikea immuunivaje ja/tai bronkopulmonaalinen dysplasia (BDP) ja joilla on ollut jokin tukihoito viimeisen 6 kuukauden aikana
- joilla on Downin syndrooma
- jotka ovat syntyneet syys - helmikuussa raskausviikoilla 29 - 36 + 6 tai
- jotka ovat syntyneet raskausviikoilla 29 - 36 + 6 ja joilla on perheessä leikki-ikäisiä lapsia.
PALKO suosittelee, että jos nirsevimabia saadaan Suomeen riittävästi, sitä voidaan antaa myös alle 3 kuukauden ikäisille imeväisille epidemiakauden aikana 1.10.2025–31.3.2026.
Palkon suositus nirsevimabista
Hyvinvointialueet ovat tehneet hankintapäätökset ja antavat tarkempia lääketieteellisiä ja käytännön ohjeita nirsevimabin käytöstä.
Koska nirsevimabi luokitellaan lääkkeeksi, se ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, eikä THL ole antanut suositusta sen käytöstä. THL kuitenkin seuraa immunisaation edistymistä ja aloittaa nirsevimabin vaikuttavuusanalyysin osana laajempaa RSV-immunisaation ja -rokottamisen terveystaloudellista arviointia.
Mitkä ovat RSV:n oireet?
RSV voi aiheuttaa hengitystieinfektion kaiken ikäisille. RSV:n aiheuttamaa sairautta ei voi taudinkuvan perusteella erottaa muista virusten aiheuttamista hengitystieinfektioista.
RSV on erityisen merkittävä imeväisten ja pienten lasten alempien hengitystieinfektioiden aiheuttajana. Lisäksi RSV-infektioita todetaan runsaasti myös vanhuksilla. RSV voi aiheuttaa epidemioita vanhusten hoitolaitoksissa.
Aikuisilla ja vanhemmilla lapsilla RSV aiheuttaa yleensä lievän ylempien hengitysteiden infektion, jossa on nuhaa, kurkkukipua ja mahdollisesti lämpöilyä.
Pienillä lapsilla ja vanhuksilla RSV voi aiheuttaa
- vakavan alempien hengitysteiden tulehduksen
- keuhkokuumeen
- ilmatiehyiden tulehduksen eli bronkioliitin.
Keuhkokuume ja bronkioliitti voivat johtaa hengitysvaikeuksiin.
Miten RSV-tartunta todetaan?
RSV-infektio voidaan todeta osoittamalla virus hengitystienäytteestä antigeenien osoitus ja geenimonistusmenetelmällä eli PCR:llä.
Kyseinen menetelmä on herkin ja luotettavin menetelmä kaikenikäisten potilaiden näytteille.
Miten RSV-infektiota hoidetaan?
Lieväoireista infektiota hoidetaan oireiden mukaan. Myös lepo on tärkeää.
Vauvoilla ja vanhuksilla hengitysvaikeudet voivat olla joskus vaikeita, jolloin tauti vaatii sairaalahoitoa.